lauantai 9. helmikuuta 2013

Tästä se lähtee...

Kun kaksi pähkähullua pohjanmaalaista naista päättävät alkaa nostelemaan rautaa, on lopputulos taattua. Erona vain perinteisiin "treenataan yhdessä" päivityksiä on luvassa harvoin sillä välimatkaa meillä kahdella on noin 400km. Messenger ja kännykkä ovat kovassa käytössä lähestulkoon päivittäin.
Jotta epäselvyyksiä ei jää tässäpä meistä kahdesta alkuun henkilökohtainen esittely.

Katja:
24-vuotias Espoolainen joka avasi kuntosalin oven tuossa noin vuosi sitten. Pohjanmaalta olen lähtöisin ja joka päivä haikeudella sinne takaisin halajan. Lähtötilanteesta parhaimmillaan ollut -10kg muutos painossa ja pikkuhiljaa peilikuva alkaa mielyttään. Tällä hetkellä tavoitteena vähemmän rasvaa ja enemmä lihasta. Omana personal trainerina toimii Nanna jonka kanssa blogi jaetaan, ilman kannustusta en olisi päässyt tähänkään pisteeseen. Rauta nousee ja keho alkaa mielyttää!

Nanna:
Olen 22-vuotias keski-pohjanmaalla vetelissä asusteleva naikkonen. Liikunta on kuulunut elämääni nuoresta asti, mutta tapaturmainen selän loukkaaminen 2008 katkaisi liikkumisen täysin. Vasta vuonna 2011 selkä alkoi olla kunnossa, että raudannostelu pystyi jatkua. Tämäkin ilo katkesi lokakuussa 2011 polven murskaannuttua. Mutta 2012 toukokuussa lääkärin maagiset sanat "saa aloittaa liikkumisen" riittivät! Taakse on jäännyt 20kg läskiä ja toivottavasti muutama gramma lihasta hankittuna. Tavoitteellinen lihastenkasvatus on alkanut ja tavoitteethan muuttuu aina kehitystä saadessa.

Ja kukapa sellaista bllogia lukisi joissa ei kuvia näkyisi niin lisätään nämä kuuluisat Before After kuvat tännekkin ettei kenellekkään jää epäselväksi mitä tapahtuu kun ruokavalio on kunnossa ja lihasharjoittelu monipuolista.
Katja


Ennen(2011)


Jälkeen(2013)

Nanna

 Ennen(2012)

Jälkeen(2013)

Jälkeen-kuvat otettu katjan polttareista, tästä syystä oli näinkin asialliset asusteet päällä. Ei me joka päivä noinkin edustavilta näytetä.

Eiköhän tässä ole näin alkuun lähtötietoja ja blogiahan päivitetään säännöllisen epäsäännöllisesti. Päivityksiä voi tulla kahdestikkin päivän aikana suuren välimatkan ja erilaisten päivärytmien takia.

Katja ja Nanna






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Emme vihaa kommentteja